Hei,

 

olen Erna ja toimin terapeuttina Noormarkussa. Olen valinnut työn, jossa voin olla ihmisten kanssa ja mahdollisuuksieni mukaan tukea niitä, jotka tukea tarvitsevat. Kiinnostukseni ihmisiä kohtaan on ohjannut minua koulutuksiin/ammatteihin, joiden kautta on ollut mahdollista oppia monia asioita ihmisen moninaisuudesta. Olen kokenut myös eläinten roolin ihmisen kaverina tärkeänä. Ollessani yhdeksänvuotias "hevoskärpänen" puri minua ja siitä lähtien hevoset ovat olleet osa elämääni. Hevoset ovat olleet minulle merkityksellisiä sekä harrastuksen että työn merkeissä jo useamman vuosikymmenen ajan. Myöhemmin myös koirat ja kissat tulivat minulle tärkeiksi.

 

Toimin sivutoimisena terapeuttina. Tällä hetkellä päätyönäni on toimia Tampereen yliopiston Porin yksikön sosiaalityön yliopisto-opettajan tehtävässä.

 

Alla tarkempia tietoja koulutuksistani, konferenssiesityksistäni, julkaisuistani ja työurastani:

 

Ammatilliset pohjakoulutukset:

Toimintaterapeutti –AMK, Metropolia, Hki

Kasvatustieteiden maisteri (pääaine erityispedagogiikka), Jyväskylän yliopisto

Laillistettu sosiaalityöntekijä, Turun yliopisto

Ammatillinen opettajakoulutus, Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu


 

Terapeuttikoulutukset:

Ratsastusterapeutti-SRT

Lasten ryhmäpsykoterapeutti (ET), Suomen ryhmäpsykoterapiayhdistys, KELA-pätevyys

Taidepsykoterapiakoulutus, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia


 

Konferenssiesitykset:

Psychotherapy and Child Protection in Finland, 5th International conference on Social Work on Health and Mental health, Hong Kong, December 10-14, 2006. Poster Presentation


Identification of Children at Psychosocial Risk at School Community. The 6th International Conference on Social Work in Health and Mental Health in Dublin, Ireland. 28th June - 2nd July 2010. Oral Presentation.


Lapsen psykososiaalisen tuen tarpeen tunnistaminen kouluyhteisössä – luokanopettajat informantteina. Sosiaalipsykologian päivät Tampere 22.11.2013. Suullinen esitys.


Identification of Children’s Need for Psychosocial Support in a School Environment – Teachers as Informants. 4th International Conference on Sociology and Social Work at the University of Southern California in Los Angeles, CA, USA, 19-20 May 2014. Oral Presentation.


Identification of Children's Sosioemotional Problems. ESIC2014, 3rd European Sensory Integration Congress, Naantali Spa, 11-13 June 2014. Oral Presentation.


The Hidden World of Children – Unrecognized Emotions, Child Maltreatment in Context:  The first Haruv International Conference, the Mount Scopus campus of the Hebrew University of Jerusalem, 14-15 October, 2015, Oral Presentation.


To what extent do adults notice children’s emotional state?. The Haruv Institute 5th international PhD students' mentoring workshop on Child Maltreatment, Jerusalem, 4-6 December, 2017, Oral Presentation.


Being ignored at school, a structural problem.   Child Maltreatment in Context:  The Second Haruv International Conference, the Mount Scopus campus of the Hebrew University of Jerusalem, 7-8 December, 2017

 

The Therapeutic Potential of Being with a Horse when Working with Groups of Young People.16th International Congress of Equine Facilitated Programmes, Dublin, 25th-29th June 2018. conference-paper, Oral Presentation

 

The Therapeutic Potential of Being with a Horse when Workin with Groups of Young People. (Un)Common Worlds. Human-Animal Studies Conference Turun yliopisto. 8 July 2018.| conference-paper, Oral Presentation


Ihmisen ja hevosen välisen kiintymyksen terapeuttiset mahdollisuudet nuorten kanssa työskennellessä. Satahyvää tutkimukspäivät. Pori SAMK, 20.10.2022


Lapsen tunnetilan tunnistaminen Vahvuudet ja Vaikeudet -kyselyllä (SDQ). Sosiaalityön tutkimusseuran tutkimuspäivät, Helsingin yliopisto, 16.-17.2.2023


The Method to Measure Children's Emotional State. hild Maltreatment in Context: The Third Haruv International Conference, The Mount Scopus campus of the Hebrew University of Jerusalem, 17-18 May, 2023


Julkaisuja:

Törmälehto, E. (koonnut) 1994, Ratsastusterapia : kirjallisuusotteita ensimmäinen ja toinen osa


Törmälehto, E. (2002) Karhukuntien lastensuojelun perhetyön kehittämishanke. Raportti. Verkkojulkaisu: http://www.pikassos.fi/aineistot-5/viewcategory/5-lastensuojelu


Rostila, I. ja Törmälehto, E. (2003) ”Kaikki pöydässä koko ruokailun ajan on viisi pistettä” – arviointi siirtää perhetyön osaamista. Verkkojulkaisu: http://www.pikassos.fi/aineistot-5/viewcategory/5-lastensuojelu


Törmälehto, E. (2011), Ratsastusterapia ja autismi, teoksessa: Mattila-Rautiainen (toim.) Ratsastusterapia. PS-Kustannus Oy


Törmälehto, E. (2013), Eläimen vaikutus lapsiryhmien toimintaan ja kehitykseen. Teoksessa: Ikäheimo (toim.) Karvaterapiaa. Eläinavusteinen työskentely Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino.


Törmälehto, E. (2013), Hevostoiminnan terapeuttinen voima lasten ja nuorten ryhmissä. Teoksessa: Ikäheimo (toim.) Karvaterapiaa. Eläinavusteinen työskentely Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino.

Törmälehto, Erna & Korkiamäki, Riikka (2020) The Potential of Human-Horse Attachment in Creating Favorable Settings for Professional Care: A Study of Adolescents' Visit a Farm. Animals. DOI:10.3390/ai10091707.   https://www.mdpi.com/2076-2615/10/9/1707 

 

- https://horsesandpeople.com.au/research-into-the-human-horse-bond/

- https://www.horsetalk.co.nz/2020/09/23/horses-valuable-role-youngsters-therapy/

 

Opinnäytetyöt:

Törmälehto, E. (1993) Ratsastusterapia autististen lasten kuntoutusmuotona. Eriytispedagogiikan pro gradu –tutkielma, Jyväskylän yliopisto


Törmälehto (2012) Hevostoiminnan terapeuttinen voima lasten ja nuorten ryhmissä, opinnäytetyö toimintaterapia, Metropolia. Helsinki


Törmälehto, E (2021) Vanhemmat ja opettajat lasten tunnetilan tunnistajina. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.


Työhistoriaa:

1990-2003:

* Sosiaalityöntekijänä keskussairaalassa, kehitysvammahuollossa, kunnallisissa peruspalveluissa

* Johtavana sosiaalityöntekijänä kunnallisessa lastensuojelussa

* Sosiaalijohtajana kunnassa

* Kehittäjäsosiaalityöntekijänä Satakunnassa (Karhukuntien lastensuojelun perhetyön kehittämishanke)

2004 - toistaiseksi: Sosiaalityön yliopisto-opettaja Tampereen yliopiston Porin yksikkö

1994 - Yksityinen ammatinharjoittaja (ratsastusterapia, toimintaterapia ja lasten ryhmäpsykoterapia)


 

Kelan palveluntuottajana:

1994 –        : Ratsastusterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus

2005 -         : Nuorten ryhmäpsykoterapeutin palveluntuottaja, kuntoutuspsykoterapia

2015 -         : Toimintaterapia, ryhmätoimintaterapia ja lasten/nuorten ryhmäpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen avokuntoutus